6. lokakuuta 2010

Vauvalle hankintoja

Ajattelin tehdä tulevaan vauvaan liittyvän postauksen, sillä laskettuun aikaanhan ei enää ole kuin vajaa kaksi kuukautta. Jos tämä tuleva "Eikka" vauva on yhtä täsmällinen, kuin tuleva iso veikka, syntyy Eikka tasan laskettuna päivänä. Laskettuaika on marraskuun 29 päivä. Toivottavasti ei kovin pitkään ainakaan yli menee, sillä olen ollut jo kolmisen viikkoa sairaslomalla selkäni ja supistelujen takia ja olen myös seuraavat kolmeviikkoa, sitten jään ansaitulle äitiyslomalle. Välillä meinaan tulla mökkihöperöksi, kun selkä ei kestä tehdä oikein mitään. Kuitenkin luonteeni ei anna periksi olla vaan, jotain pientä on tehtävä. Yöt on ollut todella tukalaa, missään asennossa ei ole hyvä olla, kun selkään jomottaa. Viimekin yönä valvoin kolmesta noin viiteen asti. Vihdoin ja viimein kun sain unta, soi herätyskello puoli seiska, jotta ehdin viemään pojan hoitoon. Daniel onkin hoidossa marraskuun loppuun saakka, sitten jää kotihoitoon.

Tämän uuden tulokkaan kohdalla, jota kutsumma Eikaksi (Danielin keksimä nimi, vaikka ei tiedossa kumpi on tulossa), en ottanut Kelalta äitiyspakkausta, joten on täytynyt tehdä jonkinlaisia hankintoja itse. Eihän sillä Kelan rahalla joka on 140 € paljon vaatteita saa verrattuna äitiyspakkauksessa oleviin tuotteisiin. Viimeeksi meillä meni aika hukkaan koko äitiyspakkaus, sillä Daniel oli niin pikkuinen syntyessään, että hukkui aluksi äitiyspakkauksissa oleviin vaatteisiin. Tottakai me jotain käytimme, mutta aika vähän. Siksi päätin, että nyt en ota koko pakkausta. Vaikea on kaupasta ostaa vaatteita valmiiksi, kun ei tiedä kumpi on tulossa. Kaupassa vaatteet ovat joko tytölle tai pojalle tarkoitettuja, siksi vaatteeni ovat melkein kaikki vaaleita sävyjä, jotka käy alkuun kummalle vaan. Heti Eikan synnyttyä täytyy enemmän tehdä ostoksia, mutta alkuun varmasti näillä pärjätään, tietysti vielä muutamia juttuja täytyy hankkia.

Tässä on Benettonilta hankkimani toppapuku ja pipo.


Tässä näkyy miten vaaleaa sävyä on tullut hankittua. Sitten kun Eikka syntyy, alkaa väriäkin tulla vaatteisiin.

Itselläni on ollut koko ajan tyttö olo, aina hypistelemässä vaaleanpunaisia vauvan vaatteita ja kaikkia ihania mekkoja. Olenkin muutaman mekon ostanut jemmaan, jos nyt tyttö sattuisikin syntymään, jos ei niin laitan vaikka kirpparille mekot myyntiin. Itse asiassa nämä vaatteet olenkin ostanut kirpparilta, joten taloutta ei ole kaatanut muutaman mekon hankinta, en vaan voinut vastustaa kiusausta:-)


Alla olevassa kehdossa Eikka tulee nukkumaan aluksi. Teimme itse kehdon, sillon kun Daniel syntyi, nyt sitten pääsee uudelleen käyttöön. Lisäksi olen haaveillut ostaa Leander -kehdon, sitä on kovasti kehuttu. En saanut sitä ostettua silloin, kun Daniel syntyi, jospa nyt sitten. Jos jollakulla olisi myytävänä vaikka käytetty Leander -kehto, niin saa ottaa yhteyttä mielelläni minuun.


Uusi sitterikin tuli hankittua, vanhan sitterin päälliset menivät ihan kamalan näköisiksi ja en jaksanut alkaa väsäämän uusia päällisiä. Uudessa sitterissä on jokin musiikki juttu ja kaksi erilaista vauvaa rauhoittavaa tärinätoimintoa, joista toinen vastaa tuttua ja turvallista äidin sydämensykettä. Näin sanottiin ohjekirjasessa, vielä ei olla testattu millainen tärinä on, onko todella häiritsevä, ettei voi pitää päällä. No sen näkee sitten myöhemmin.


Tällaisissa yhdistelmävaunuissa Eikkaa tullaan työntämään. Nämä ovat Danielin vanhat, mutta tykkään ihan mielettömästi. Yhdistelmävaunut ova I'coon, Rock Star Babyt, jonka muistaakseni John Bon Jovi on suunnitellut I'coolle. Vaunuissa on ihanat isot kääntyvät etupyörät, ei tule hankaluuksia lumessa tarpoa.

Peitto on myös hyvää vauhtia valmistumassa Eikalle, onhan se vähän tyttömäinen, mutta teempähän uuden, kaipa se aluksi menee myös pojalle. Alapuolelle peittoa laitan fleece kankaan, jotta on pehmoinen pienokaiselle. Tuossa kuvassa näkyvä Baby -teksti pitää vielä kirjoa käsin, joko teksti tulee vaaleanpunaisella tai turkoosilla sävyllä. Vielä en ole päättänyt asiaa.


Lisäksi olen jo hankkinut Eikalle vaippoja, pessyt harsoja ja pylly pyyhkeitä ym. Ainut mitä vielä pitäisi tehdä, on laittaa Eikan huone ja kalustaa se. Katto on maalattu valkoiseksi, mutta vanhat tapetit pitäisi repiä pois seiniltä ja maalata seinät sekä lisäksi haluaisin ja ehkä olenkin jo mieheltä saanut luvan, maalata tumma Merbau -parketti valkoisella. Jos jollain on jo kokemusta parketin tai laminaatin päälle maalauksesta, niin otan vinkkejä vastaan mielellään. Mikähän olisi paras maali ja kestääkö miten?

Lisäksi huoneesta täytyisi tyhjentää meidän kotitoimisto. Työpöytä , tuoli, vetolaatikko ja tietokone täytyis saada myydyksi. Työpöytä on karkaistua lasia ja jalat valkoiset ns. pukkijalat, ostettu Ikeasta, jos joku on kiinnostunut, niin otathan yhteyttä s.postiini. Halvalla saa n. 20 € hintapyyntö. Kuvan voin laittaa tarvittaessa kiinnostuneille.

Seuraava kuva ei heikkohermoisille:-)
Ajattelin laittaa teille nähtäväksi masu kuvan, kun kerran tällaisen vauva aiheisen postauksen tein. Toivottavasti ei järkytä katsojia!



Ihanaa loppuviikkoa!

5 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa aikaa teillä on, ihanaa suunnitella ja valmistella tulevaa! Muistuu niin mieleen nuo omat touhut, nimimerkillä "ikuinen vauvakuume" Ja kyllä on komea vatsa! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania suloisia pikkuvaatteita!
    Onnellista odotusaikaa, mulla siitä on aikaa kokonaiset 2kk :)

    VastaaPoista
  3. Noora: ihanaa on kyllä suunnitella kaikkea, mutta välillä tulee ahdistus ja paniikki, kun tietää miten vähän on enää H-hetkeen aikaa ja paljon on vielä tekemättä.

    Kiitos Marianne:-) Oi sinulla on jo varmasti kädet täynnä touhua pienokaisen kanssa. Onnea näin jälkikäteen teidän perheelle.

    VastaaPoista
  4. Onnellista loppu odotusta!
    Ihanan iso maha sinulla :) minun raskausmahani ovat aina niin onnettoman kokoisia että viimeksi naapurit eivät edes tajunneet että olen raskaana..

    VastaaPoista
  5. Kiito AnnaO, sitä aina toivoo, että kaikki menisi hyvin loppuun saakka. Minulla oli taas ensimmäisen kanssa maha jo tossa vaiheessa vieläkin isompi. Tukala oli kävellä ja liikkua mihinkään. Aika hassua, ettei naapurinnekaan meinannut tajuta raskauttasi. Kaikessa on varmaan hyvät ja huonot puolensa. Ihanaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista