16. syyskuuta 2012

Työpiste

Niin siinä taas kävi, että blogi on saanut hieman olla rauhassa. Onneksi tänään löytyi pieni hetki aikaa räpsiä muutamia valokuvia "uudesta" työpisteestä. Lähinnä kiireen keskellä on yritetty pitää talo edes jonkinlaisessa järjestyksessä. Takoittaa siis imurointia ja lelujen keräämistä lelulaatikoihin, jottei jalan alle jää leluja, kun yrittää päästä paikasta toiseen.

On meillä sentään yksi juttu tehty sisustusrintamalla. Työpiste on vaihtanut paikkaa toiselle seinustalle ja työpisteeseen on tuotu toisaalta pieni pöytä ja täydennetty saadulla perintötuolilla:-) 
 
 
"perintötuolin" väritys on aika vihreä, voihan se olla että tuoli tulee saamaan jonkin pehmeämmän värin ylleen.
 
Perjantaista lauantaihin vietettiin työpaikan henkilöstöjuhlaa Vierumäellä ja sieltä sain uudelleen mukavan flunssan poikasen. On todella sitkeää laatua, luulin sen jo helpottavan, kun loppuviikosta olo oli jo parempi. Ilmeisesti täytyy edelleen vaan levätä ja syödä mustaherukoita
 
   Aurinkoista sunnuntaita!

2 kommenttia:

  1. Suloisen värinen tuoli ♥
    Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
  2. Eikö olekin:-)
    Yritetään pysyä terveenä vaikkakin tällä hetkellä olen sairaslomalla.

    VastaaPoista