27. maaliskuuta 2009

Kuulumisia

Kävin eilen työreissullani Helsingissä ja samalla ehdin pyörähtämään White on White - ja Papagena liikkeessä. Ihania juttuja oli molemmissa. En kylläkään ostanut mitään, sillä olen maanantaina lähdössä uudelleen Helsinkiin, lomani kunniaksi shoppailemaan. Silloin käyn pari juttua noista kyseisistä liikkeistä lunastamassa. Laitampa sitten ostoksistani kuvia. Niin ja lomani aikana käydään Witikkalan kartanosta hakemassa uusi sohvamme, jonka olemme varanneet. Kyseinen sohva oli eilen myös näytillä White on White:ssa ja en meinannut millään pysyä aloillani, kun näin sohvan. On se aika ihana!!

Portaiden hionta ollaan saatu päätökseen, kyllä siitä sitten pölyä lähtikin, vaikka oltiin mielestämme suojattu paikat aika hyvin. Siivous täytyy nyt tehdä katosta lattiaan saakka sekä myös ikkunat pestä. Toivottavasti olisi hyviä kelejä tiedossa, jotta nuo ikkunat saisi pestyä. Portaiden maalaus alkaa sitten viikonloppuna.

18. maaliskuuta 2009

Unelmointia...

Meillä olisi vielä yksi sohva hankinta tehtävä ennen kesää. Nyt Riviera Maisonin uudessa kokoelmassa löytyisi ihastuttava Montauk Point World Cities- sohva. Sohva on pyörinyt mielessäni jo useamman viikon. Kumpa sen jotenkin saisi hankittua, aika tyyris hinta. Sohvan mukaan tulee luonnon valkoiset vaihtopäälliset, jos päälliset on pesussa voi sohvaan laittaa siksi aikaa vaihtopäälliset. Tosi kätevää!!!

Kuva Vitikkalankartanosta

15. maaliskuuta 2009

Terveiset täältä pölyn keskeltä

Nyt se sitten alkoi, portaiden uudistus. Uudistus alkoi portaiden hionnalla, mikä näyttää aivan järettömälle touhulle. En olisi uskonut, että pölyä voi tulla ihan pilvin pimein, vaikka olimme suojanneet oviaukot muovilla, leijui pöly jostain rakosista koko taloon. Eli kaikki pitää pestä ja puunata, kunhan ollaan hionta urakka saatu päätökseen. Onneksi mieleni valtaa lopputulos, joka on varmasti kaiken tämän järjettömän urakan jälkeen ihan älyttömän hieno.

Kävin perjantaina kangaskaupasta hakemassa kasan valkoista pellavaa, joista aijon loihtia ruokatilaan uudet verhot. Kaiken tämän pölyn ja hulinan keskellä yritin ommella verhoja. Sain yhden verhon valmiiksi ja vielä olisi kaksi verhoa jäljellä. Laitampa sitten uusista verhosta myöhemmin teille kuvia nähtäväksi.

Viikonloppuna olin sisustuskaupassa ihastelemassa uusia kevään ihanuuksia, joita oli juuri kauppaan saapunut. Ostin kaksi ruukkua kevät kukille ja kahvallisen puulaatikon, jossa teksti Welcome. Tuohon ajattelin laittaa myös kevään kukkasia. Tässä kuvia hankinnoistani.




11. maaliskuuta 2009

Kevättä rinnassa...

Eilen katseltuani meidän portaita sain loistavan idean! Haluan maalata ne valkoiseksi. Soitin samantien asiasta miehelleni... muutaman vastalauseen ja mutinan jälkeen sain hänet ylipuhuttua. Viikonloppuna suuntaamme siis lähimpään rautakauppaan maalia ostamaan. Tällä hetkellä portaat on valkokuultovahalla käsitelty, mutta tuo valkokuultomaali näyttää auringon valossa haalean vaaleanpunaiselle. Vaikka vaaleanpunainen on yksi lempiväreistäni, niin portaissa vaaleanpunainen väri ei mielestäni toimi:-)

Tällä hetkellä minulla ei ollut hyvää kuvaa meidän portaista, mutta lisään vähän ankeen kuvan, jossa minä ja minun päivänpaisteeni ollaan pukemassa ulkovaatteita. Laitampa sitten hienomman kuvan, kunhan portaat ovat maalattu valkoiseksi.