15. maaliskuuta 2009

Terveiset täältä pölyn keskeltä

Nyt se sitten alkoi, portaiden uudistus. Uudistus alkoi portaiden hionnalla, mikä näyttää aivan järettömälle touhulle. En olisi uskonut, että pölyä voi tulla ihan pilvin pimein, vaikka olimme suojanneet oviaukot muovilla, leijui pöly jostain rakosista koko taloon. Eli kaikki pitää pestä ja puunata, kunhan ollaan hionta urakka saatu päätökseen. Onneksi mieleni valtaa lopputulos, joka on varmasti kaiken tämän järjettömän urakan jälkeen ihan älyttömän hieno.

Kävin perjantaina kangaskaupasta hakemassa kasan valkoista pellavaa, joista aijon loihtia ruokatilaan uudet verhot. Kaiken tämän pölyn ja hulinan keskellä yritin ommella verhoja. Sain yhden verhon valmiiksi ja vielä olisi kaksi verhoa jäljellä. Laitampa sitten uusista verhosta myöhemmin teille kuvia nähtäväksi.

Viikonloppuna olin sisustuskaupassa ihastelemassa uusia kevään ihanuuksia, joita oli juuri kauppaan saapunut. Ostin kaksi ruukkua kevät kukille ja kahvallisen puulaatikon, jossa teksti Welcome. Tuohon ajattelin laittaa myös kevään kukkasia. Tässä kuvia hankinnoistani.




2 kommenttia:

  1. Voi miten ihania! Ja ihanaihana Kevät!
    Nuo puulaatikot on aina sulosia. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, pidän itse kans kovasti noista puulaatikoista. Niitä oli kahta kokoa saatavilla. Sen isomman haluaisin vielä itselleni.

    VastaaPoista