26. tammikuuta 2010

Voihan laskuri sentään

Blogini on jostain syystä temppuillut ja nyt, kun se pitkästä aikaa näyttää toimivan, niin se on nollannut kävijälaskurin nollille. Kyllä nyt vähän harmittaa. Onkohan kenelläkään tietoa, miksi teki noin ikävästi:-(




Tällaisia hellyyttäviä ruusuja sain mieheltäni viime viikolla kiireisen työviikon jälkeen. Oli kiva ylläri ja piristi mieltä kovasti. Onneksi sitä osaa nauttia pienistäkin asioista tässä elämässä.

Danielin huoneen katto on nyt kahteen kertaan maalattu, näyttää sille, että pitäisi vielä kertaalleen maalata, jotta tulee varmasti hyvä jälki. Miehen hartiat ovat jo nyt ihan jumissa, vaikka maalia ei olla saatu huiskittua kuin ensimmäisen huoneen katon verran. Maalaamista olisi todella paljon vielä edessä, saa nähdä mitä tästä tulee.


4 kommenttia:

  1. ihania ruusuja!
    vielä tuohon meidän maalausurakkaan.. me siis alotettiin elokuun lopussa ja ollaan maalattu kattojen lisäksi seinät ja ovet ja osa seinistä on levytetty ja tapetoitu.. ja ollaan siinä sivussa tehty kaikkee muutaki. sitte ennen tuon viimesen huoneen tekemistä pidettiin puolentoistakuukauden tauko. et siksi meidän remontti on näin kestäny..
    eli jos te maalaatte pelkät katot, niin tulee varmasti nopeampaa.
    ei muutaku jaksamista urakkaan!;)

    VastaaPoista
  2. Kauniita ruusuja :-) Meillä onneksi on katon maalaus urakka takana ;-)
    Ei ole mitään tietoa, miksi laskurisi
    on nollautunut, harmi :-(
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. IHanat ruusut!!
    Remonttijaksamisia!!

    VastaaPoista