17. elokuuta 2010

Portti vai pylväät?

Olen haaveillut jo jonkin aikaa etupihalle portista tai pylväistä, mutta en tiedä kummanko haluaisin. Portti olisi ihana, mutta meillä ei taida portin ovet mahtua aukeamaan tai siis mahtuisi, mutta kun meidän etupiha on kalteva porttien aukeaminen voisi olla hankalaa. Haaveena on, että mieheni jaksaisi vielä tänä syksynä ahertaa, jotta saataisiin portti tai pylväät syksy pimeelle valmiksi, johon voisi lyhdyt ripustaa. Millähän mieheni voisi lahjoa, otetaan hyviä ideoita vastaan:-)

Viikonloppuna kävimme pikareissulla Tampereella Kantriinassa. Löysimme kesälomareissulla nimittäin saman Riviera Maisonin tuolin, mitä meillä oli jo yksi kappale. Pitkään olen halunnut toisen samanlaisen ja nyt vihdoin ja viimein löysin sen. Sain todella hyvää palvelua Kantriinasta, kiitos siitä Paulalle! Tulemme varmasti käymään uudelleen.


(kuva vanhemmasta tuolista, uusi tuoli pääsi vanhemman tuolin viereen)

Nyt täytyy jatkaa kotiaskareita, jotta pääsee tänään nukkumaankin. Nukkuminen on ollutkin viime aikoina aika katkonaista. Aamulla olen herätessä todella väsynyt, ilmeisesti vauva alkaa painamaan mahassa, ettei tunnu enää kovin hyvälle.

7 kommenttia:

  1. Ihana tuoli!! <3
    Hmm molemmat kuulostaa hyvältä,ehkä kuitenkin enemmän olisin pylväiden kannalla!
    Kiristys,lahjonta ja uhkailu,niitä meillä käytetään vaihtelevalla menestyksellä!!:D
    Toivottavasti saat pylväät tai portin vielä tämän syksyn aikana!:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis tuoli, kiva kun sai parin:). Minäkin ehkä pylväisiin kallistuisin ja kokeilla voisi vaikka lahjoa;).

    VastaaPoista
  3. Täälläkin ollaan väsyneitä jo aamusta alkaen, aamuyöstä tulee pyörittyä sängyssä, kun mikään asento ei tunnu enää hyvältä...nooh, ei ole enää kovinkaan pitkä aika laskettuun aikaan, kääks. Ja sitten on väsynyt muista syistä...

    VastaaPoista
  4. Tuttu tuoli ja erittäin hyvä istua ;)
    Portti vai pylväät; sama arpominen oli meilläkin reilu kuukausi sitten ja nyt on portti, meillä sille todellinen tarve :) Jään jännittämään kumman saat :)

    VastaaPoista
  5. Tuoli, jonka kyllä ottaisin itselleni <3

    Toivottavasti päädytte hyvään ratkaisuun.

    VastaaPoista
  6. Löysin blogiisi sattumalta. Siirryn lukijaksi :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä se taitaa pylväät olla jotka meille jossain vaiheessa tulee, mutta tuo projekti taitaa siirtyä alku kevääksi. Nyt on sen verran kädet täynnä kaikkea muuta tekemistä. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ja tervetuloa Johanna lukijaksi:-)

    VastaaPoista