25. tammikuuta 2011

Ristiäiset

Huh huh!! nyt ne ovat ohitse. Miten ihminen voikaan stressata ristiäisten järjestelyistä ihan liikaa. Ristiäiset olivat lauantaina ja ne pidettiin kotonamme. Viime postauksessa mainitsin kakkuun tulevasta kruunusta, mutta koristeelle kävi vähän köpelösti, se hajosi minun käsittelyssäni:-( eikä sokerimassaa enää jäänyt ylimääräistä, jotta olisin voinut tehdä uuden. No kakusta tuli hieno ilman kruunuakin, mutta harmikseni en muistanut kuvata valmista kakkua laisinkaan. Sen verran tohinoissa lauantaina olin. Pikkuleivistä ennätin ottaa kuvan, joita väkersin pikku kätösilläni viime viikolla. Ensimmäisen kerran elämässäni tein pikkuleipiin kuorrutteen ja työläitä olivat, ehkäpä kokemattomuuteni takia. Noin neljäkymmentä keksiä päällystin ja aikaa meni noin 5 tuntia.
Tässä Daniel jännittää mikähän pikkusiskon nimeksi tulee!


Kastepuvun laittamisesta ei tykätty ollenkaan, niin kuin kuvasta näkyy. Kastemekko on mieheni äidin hääpuvusta tehty, jossa on kastettu mieheni lisäksi hänen pikkusiskonsa, jonka jälkeen puku on ollut noin 26 vuotta säilössä. Puku  otettiin uudelleen käyttöön, kun Daniel sai nimensä reilu neljävuotta sitten ja myös Danielin serkkupoika ja nyt meidän uusi tulokas sai kunnian käyttää samaa kastemekkoa.


Itku kuvasta huolimatta ristiäiset menivät erittäin hyvin ja äitikin osasi jo hellittää ja nautti täysin rinnoin koko päivästä.

Ai niin mikä nimeksi tulikaan...
(Nimi lausutaan Beea)

Sain Pinkyltä ja Villamiimi blogilta ihanan tunnustuksen, olen todella otettu :-) Kiitos teille ihanaiset naiset.




Tunnustukseen kuuluu kertoa 7 asiaa itsestään ja jakaa tunnustus eteenpäin 15 blogiin.

1. Muutin kotonta pois jo 16 vuotiaana.

2. Olen ollut mieheni kanssa jo 14 vuotta yhdessä, voitteko kuvitella!

3. Tykkään leipoa, mutta en tehdä ruokaa. Mies yleensä hoitaa meillä ruoanlaiton, sillä hän on toiselta ammatiltaan kokki.

4. Haaveilen omasta sisustuskaupasta, mutta tämä taitaa ehkä jäädä haaveeksi.

5. Haaveilen myös asumista vanhassa kartanossa. Jos minulla olisi rahaa paljon, ostaisin isäni kotitilan ja rakennuttaisin prikulleen samanlaisen kartanon nykyisen rakennuksen tilalle. Kartano purettiin jo monia vuosia sitten ja rakennettiin tilalle tylsä tiilitalo:-( Onneksi tuosta kartanosta on kuvia tallessa!

6. Olen ikuinen laihduttaja.

7. Tykkään olla kotona ihan itsekseni, nautin kun saa lueskella sisustuslehtiä jo ties monettako kertaa ja samalla juoda kupin kuumaa kahvia.

Tämä tunnustus on vilahdellut tosi monissa blogeissa, joten en lähde enää jakamaan tätä eteenpäin.

Kiitos teille jotka jaksatte blogiani seurailla ja varsinkin niille jotka jaksavat jättää kommentteja! Niitä on ilo lueskella ja saa äippälomaani kovasti puhtia!

Lumista tiistaita,

Halauksin

17 kommenttia:

  1. Oi kuinka kiva nimi! Onnea oikein kovasti ♥ Voisin allekirjoittaa miltei kaikki nuo sinun seitsemän kohtaasi. Paitsi hokasin juuri, että meille tulee 14.2. ystävänpäivänä täyteen 20 vuotta yhteiseloa mieheni kanssa! Järkkyä, yli puolet elämästäni! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana nimi! Odotinkin jo postaustasi ja vauvanne nimeä.. :)

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Löysin blogiisi Hirsitalon Marjan blogin kautta ja jäin heti koukkuun.

    Linkitin sinut omalle blogilistalleni, toivottavasti ei haittaa?

    Kaunis nimi tyttärellänne. Onnea kovasti pikkuisesta!! ♥ Niin kauniit pikkuleivätkin!! Varmasti oli vaivan väärti nähdä omat tekeleet juhlapöydässä...

    Jatkan blogisi selailua...

    VastaaPoista
  4. Todella kauniita pikkuleipiä! Mä suunnittelen parastaikaa Alvan synttäreitä ja idea koristelluista pikkuleivistä olisi, mutta löydänköhän aikaa, jos mullakin menee noin kauan?!?

    On kyllä kaunis tyttö ja kaunis nimi! <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana nimi tuli tytölle :) Kivoja paljastuksia..

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Nätti nimi ja niiiiin suloinen pieni prinsessa!
    Energistä ja vauvantuoksuista tiistaita! :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis nimi. <3 Ja ihanalta näytti tärkeä päivänne. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  9. Onpa söpöjä pikkuleipiä :)
    Onnea vaan jälkikäteen, nätin nimen neitokainen sai :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis nimi tuli vauvalle!Ja aivan mahtavat hiukset on pikku neiti saanut:)

    VastaaPoista
  11. Hienoja pipareita :)
    Niissä on varmasti ollut kyllä kova homma.
    Ihana nimi ja suloiset lapset ♥

    VastaaPoista
  12. Tuo Bea on sitten suloinen, ihanat hiukset. Mukavia päiviä teille!

    VastaaPoista
  13. Kaunis nimi tyttärellänne, onnea oikein kovasti! <3

    VastaaPoista
  14. Kaunis ja erikoinen nimi tytöllänne, tykkään =) ja aivan mahtava tukka toisella!

    Pipareistakin tuli hienoja, aikamoinen väkertäminen on ollut niissä. Mä en stressannut meidän tytön ristiäisiä oikeastaan juurikaan, koska tarjoilut ulkoistin ihan täysin, tai no joulutortut paistoin itse ;)

    Ihan hämmästyin noista sinun paljastuksistasi, ihan kuin olisin lukenut paljastuksia omasta elämästäni, paitsi että kahvia en juo ja mieheni kanssa tulee pian 15 vuotta yhteiseloa täyteen, hui!

    Mukavia hetkiä vauvan kanssa! Kuinkas isoveli on ottanut tulokkaan vastaan?

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille ihanista kommenteista! Olette ihania:-)

    Marja: Onnea teille 20 vuotis yhteisolosta:-) Joka vuosi itse myös järkytyn, kun vuosipäivä täyttyy. Miten aika meneekään niin nopeasti ja tuntuu vastahan me mieheni kanssa tavattiin!

    Mia: Tervetuloa seuraamaan blogiani. Tottakai saat linkittää blogini.

    Pinky: Koristeluun laskin myös pikeerin valmistuksetkin, joten pelkkä koristelu ei vienyt ihan 5 tuntia. Kyllä niissä silti näin ekakertalaisena oli tekemistä.

    Marikan: Mietin itsekin ottaisinko kaikki valmiina, mutta tykkään leipoa, joten päädyin tekemään itse.

    Daniel on ottanut pikkusiskonsa hyvin vastaan. Tietysti alussa oli hieman mustasukkaisuutta ilmassa, kun äiti on niin kiinni vauvassa. Onneksi Daniel on tajunnut tilanteen suhteellisen hyvin.

    VastaaPoista
  16. Kaunis nimi! MIten olet noin nuorena muuttanut kotoa pois?

    VastaaPoista
  17. Kiitos! Aika nuorena tuli lähdettyä kotonta, mutta siitä voi syyttää ihan kokonaan minun ihanaa miestäni:-)

    VastaaPoista