5. helmikuuta 2011

Kevättä rinnassa

Viikko on taas vierähti hyvin nopeasti, mutta silti on ihanaa kun on viikonloppu ja koko perhe koossa! Tänään olisi tarkoitus tehdä vaatehuoneessamme inventaario ja samalla myllätä hyllyjä uuteen järjestykseen. Myös muutama hyllykkö pitäisi ostaa lisää ja tehdä yksi väliseinä, jotta vaatehuone joskus valmistuisi.

Tiistaina täällä suunnalla paistoi aivan mielettömän ihanasti aurinko koko päivän, joten innostuin tekemään kunnon lenkin vaunujen kanssa. Tulipa käveltyä kolme tuntia yhteen putkeen! Olo oli kävelylenkin jälkeen mitä mainioin. Samalla itselleni tuli todella keväinen fiilis. Tämän seurauksena piti käydä kaupasta ostamassa nippu tulppaaneja, helmililjoja ja kevät esikoita.




Viikolla ompelin Bealle hoitolaukun, joka on aika hempukka! Laukku on ommeltu Tildan ohjeilla. Laukku on ihmeen tilava, vaikka kuvasta ei välttämättä huomaa. Kassiin mahtuu hyvin hoitoalusta, vaippoja, rasva, harsoja, vaihto vaatteita + muuta kaikkea tarpeellista.



Tämä äiti lähtee tänään kuuntelemaan Hevisauruksia Danielin kanssa. Ette usko miten innoissaan Daniel on!

Oikein rentouttavaa viikonloppua ja hyvää Runebergin päivää! 

Halauksin,

10 kommenttia:

  1. Kiva idea nuo sipulikukat purkissa! Mulla on ollut purkeissa ruohoa muttei vielä sipuleita! Pitääpä napata hyvä idea mukaan.

    Ihanan nimen valitsitte prinsessalle;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Bea ja olkaa hyvä vain:-) Kukat piti laittaa purkkiin kahdessa osassa, kun purkin suu oli vähän pienenlainen.
    Eikö olekin ihana nimi!

    VastaaPoista
  3. Oi miten kauniin keväisiä kuvia!

    VastaaPoista
  4. Minusta tuo kynttilänjalka sopii teillekin ihanasti. Tykkään siitä itsekin kovasti. Ja kukat ovat myös kauniita, niin keväisiä. Oli kiva kun olitte piristämässä meidän päivää! Kahvitellaan pian taas!

    VastaaPoista
  5. Walkoisia unelmia: Kiitos, kyllä niistä kuvista kevät huokuukin:-)

    Noora: Kynttilänjalka sopii niin hyvin tuohon olohuoneen pöydälle. Hyvä ostos:-)
    Kiva oli saada hyvää seuraa, piristää kovasti arkeamme ja kahvitellaan pian!

    VastaaPoista
  6. Ihania nuo hempeät esikot.
    Tsemppiä vaatehuoneprojektiinnne.

    Mukavaa ja toivottavasti keväistä alkavaa viikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia, niin keväisiä :)

    VastaaPoista
  8. Kauniita kukkia ja ihana kassi! Ihana blogi muutenkin sinulla <3

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat nuo kukat lasipurkissa! Mulla on aivan samanlainen purkki, enpä ole huomannut hyödyntää tuollaisena, kiitos mahtavasta ideasta!

    VastaaPoista
  10. Kisu: Tykkään esikoista, ne on minulle lupaus keväästä! Mukavaa loppuviikkoa:-)

    Heli: Kiitos paljon:-)

    Kauniit Kuvat: Kiva kun olet löytänyt tien blogiini!

    Emmlia: Olkaa hyvät! Kukat on tosiaan kivat tuolla lasipurkissa. Talvella polttelin kynttilää ja nyt saa toimia kukkien pito paikkana.

    VastaaPoista