Viime postauksessa mainitsinkin pojan oksennustaudista! no niinhän siinä sitten kävi, että perheen pienokainen oli ainut, joka tuota kyseistä tautia ei saanut. Onneksi hän säilyi tästä kammottavan hirveästä taudista. Itse tulin kipeäksi heti seuraavana iltana, kun poika oli sairastunut. Sain itseni kuntoon ennen vappua, niin eikös vappu aatoksi sairastanut mieheni. Se niistä vappu suunnitelmista, olimme nimittäin menossa vihdoinkin kahdestaan ulos syömään ja samalla olisimme juhlistaneet ohimenneitä kolmekymppisiäni. Ei auttanut itku, vaan oli peruttava pöytävaraus. No emme jokatapauksessa olisi päässet lähtemään syömään, sillä äitini, jonka luokse lapset olivat menossa yökylään, oli myös sairastunut oksennustautiin yöllä.
Olon ollessa vieläkin vähän heikko, on sisällä vietetty nyt liiankin paljon aikaa. Jotain on ollut pään menoksi keksittävä, ettei ihan laiskistuisi, olenkin järjestellyt/siistinyt kotona paikkoja. Eteisestä olen laittanut sohvapenkin toisaalle ja tuonut kevyemmän tuolin ja pöydän tilalle. Tuolin löysin pari viikkoa sitten ekotorilta. Kuten varmasti arvaatte, niin valkoinen maali pitäisi sutia tuolin pintaan.
Tällä viikolla löysin kirpparilta kolme kappaletta Arabian lautasia koristamaan lautashyllyäni.
Pieni oliivipuu koristaa keittiötämme. Ostin lähikaupasta hintaan 6 € :-) Ei paha, mutta eihän se ole kovin iso. Ehkä se kasvaa siitä!!
Toivotan kaikille tuleville, uusille ja ns. "vanhoille" äideille oikein Hyvää Äitienpäivää!
Itse juhlistan tänä vuonna äitienpäivää kahden lapsen kera:-)
Halauksin,
Oi sentään, vatsatauti vie kyllä kaikki voimat. Ihanan tuolin ja lautasia olet löytänyt:) Oliivipuukin on oikein söpö! Toipumisia ja mukavaa äitienpäivää!
VastaaPoistaVoi ei, oksennustauti on kyllä aivan kauhea!
VastaaPoistaIhania nuo lautaset ♥
Hyvää äitienpäivää sinulle :)
Syysunelma: En toivo tätä vatsatautia kenellekään, on sen verran kauhea tauti.
VastaaPoistaVälillä tekee yllättäviä löytöjä:-)
Oikein ihanaa äitienpäivää myös sinulle!
AnnaO: Joo kauhea oli, mutta nyt onneksi kunnossa.
Tykkään itse myös lautasista, harmi kun löytyi vain kolme. Olisin voinut pari haluta lisää.
Hyvää ja lämmintä äitienpäivää:-)
Blogissani on sinulle jotain ;)
VastaaPoistaKaunis oliivipuu. Minustakin hinta oli aika edullinen.
VastaaPoistaMukavaa, kun tauti on jo hellittänyt:)
Huomasin Christinan arvonnasta sinun maininneen, että asut Etelä-Savossa.Piti heti tulla kurkistelemaan, koska olemme muuttamassa Kangasniemelle jonkin vuoden kuluttua. Vielä joudumme kärvistelemään Helsingissä.
VastaaPoistaLuen tekstejäsi lisää sitten ajan kanssa.
AnnaO: kiitos paljon:-) Käyn kurkkimassa blogiasi piakkoin.
VastaaPoistaA-L: Puu oli edullinen ja vielä hengissä:-)
Sirkku: Tervetuloa lähistölle ja tervetuloa kurkkimaan blogiani uudestaan!