12. helmikuuta 2012

Tuulta ja pakkasta vastaan oikeilla ihonhoito tuotteilla

Näin talvella ihoni joutuu kovalle koitokselle kovien pakkasien, tuulen, ilmastointien ja kuivan sisäilman myötä. Ihoni on herkkä ja kuivaa helposti näin talvisin. Viime kevään aikana tutustuin Dermalogican ihonhoitotuotteisiin, mikä on auttanut pitämään ihoni hyvänä varsinkin nyt näin talven aikaan.  


Paljastan nyt teille, mitä tuotteita käytän herkälle iholleni.
Tällä hetkellä käytössäni on Dermolocigan Active Moist kasvovoide, jota käytän aamuisin meikkivoiteen alle ja illalla kasvojen puhdistuksen jälkeen. Kasvoja puhdistelen saman sarjan UltraCalming Cleanser aineella sekä silmämeikin poistan Chanelin (joka ei ole kuvassa) herkille silmille tarkoitetulla silmämeikin poistoaineella. Silmäympärys voiteena on käytössä Cliniquen sarjan voide. Silmäympärys voidetta sipaisen silmien alle aamuin ja illoin.

Viikonloppuisin saunan yhteydessä, olen ottanut yhdeksi rituaaliksi kasvojen kuorinnan. Ennen olin tosi huono kuorimaan kasvoja, mutta ikä alkaa jo näkymään kasvoilla, joten pakkohan asialle on jotain tehdä:-) Kuorintavoiteena on Dermalocigan Gentle Cream Exfoliant, jonka hieroin kasvoilleni ennen saunaan menoa. Tämä suojaa myös herkkää ihoani saunassa olon aikana. Kuorintavoide on hellävarainen voidekuorinta. Maitohapon, salisyylihapon ja hedelmäentsyymien kolmivaikutteinen yhdistelmä poistaa kuolleita ihosoluja, edistää solujen uusiutumista ja parantaa silminnähden ihon ulkonäköä. Näin kerrotaan Dermalogican verkkokaupan sivuilla kyseisestä tuotteesta. Dermalogican verkkokauppaan pääset tästä linkistä.

Ihana uusi tuttavuus on myös Chanelin Vitalumiere Aqua meikkivoide, joka on ihanan kevyt. Tätä käytän yleensä työpäivinä. Koostumukseltaan meikkivoide on löysähköä, joten sivellin on tähän mitä mainioin työväline saamaan meikkivoide kasvoille. Viikonloppuisin tai kun aika on kortilla, silloin käytän Dermalogican Brighten up sävyttävää kasvovoidetta. Antaa mukavan hehkun iholle ja samalla voitessa on 15 suojakerroin, kuten myös meikkivoiteessakin.

Näillä tuotteilla olen saanut ihoni tuntumaan hyvälle, joten voin suositella näitä myös muillekin, joilla on herkkä iho.

Tällainen postaus tällä kertaa. Olipahan vähän vaihtelua myös itselleen.

Mukavaa sunnuntaita ja tsemppiä uuteen viikkoon!

Halauksin,

5 kommenttia:

  1. Talvi ja nämä pakkaset ovat karmeita iholle. Hyvä että olet löytänyt oikeat ja ihollesi sopivat tuotteet!

    VastaaPoista
  2. Pitkään olen itselleni hyviä tuotteita etsinyt. Talvi ja pakkanen ei ole hyvä yhdistelmä iholle, mutta onneksi kevääseen ei ole enää kovin pitkä aika:-)

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen alkanut pitämään enemmän huolta ihostani kokeilemalla erilaisia voide yhdistelmiä jos näin hauskasti voi sanoa :)
    Iho on herkkä ja siksi olikin hyviä vinkkejä sinulta nämä. Aina voi jotain uutta kokeilla ja niin olen itsekin huomannut iän jo alkavan painaa varsinkin silmiä ja tuntuu että talvisaikaan saa olla purkki tolkulla laittamassa silmänympärys voiteita!
    Mukavaa viikon alkua

    VastaaPoista
  4. Wilhelmiina: Kävin viikonloppuna kasvohoidossa ja ai että miten on ihanaa, kun kasvot on pitkästä aikaa ihanan sileät ja pehmeät. Ostin lisäksi seerumia mikä vielä pitää kasvot entistä kosteampana.

    VastaaPoista
  5. Mulla on jäänyt ihonhoito näinä kotonaolovuosina toodella huonolle jamalle, mutta sitä ennen käytin just noita dermalogican tuotteita ja iho tykkäsi...kiitos tuosta nettikauppa vinkistä, täytyykin tutustua tarkemmin.

    Mukavaa kevättä sinulle =)

    VastaaPoista