23. kesäkuuta 2011

Keskikesän juhla

On aika juhlia kesän parasta juhlaa. Meillä on tapana viettää juhannusta mökkeillen ja näin tapahtuu tänäkin juhannuksena. Sää näyttää vähän kehnolle, mutta pääasia on kuitenkin se, että saadaan olla perheen kanssa yhdessä ja nähdä ihania sukulaisia.

Ruokaa on hankittu kärri tolkulla, ihan kuin nälkävuosi olisi tulossa! ja tietysti leivottu mansikkaisia muffinseja kahvin seuraksi. Muurikkalettuja, tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa luvassa ja vaahtokarkkien grillausta ja hieman kuplivaa seuraksi. Eiköhän näillä saa itselleen mukavan ähkyn.



Makoisaa juhannusta lukijoilleni!
Halauksin,

13. kesäkuuta 2011

Sadesäällä

Voi vaikka maalailla! Olen maalaillut tuoleja, jotka ovat odottaneet jo kauan maalausinspiraatiota.


Enkeli tuolilla ihmettelee karseaa keliä ulkona:-) Onneksi sisällä on ihanan lämmintä.


 Nyt eteisessä on kiva istahtaa hetkeksi miettimään uusia tulevia projekteja kahvikupposen kera.



Kolmas tuoli, joka on maalauksen alla, on mieheni tekemä joskus ala-asteen puukäsityö tunnilla.  Kunhan saan sen valmiiksi, laitan siitä kuvaa tänne.

Nautitaan sadesäästä ja sen tuomista nautinnoista. Luonto saa tarvitsemaansa vettä ja voi hyvällä omallatunnolla katsoa sohvalta leffoja:-) Toisaalta kyllä viime viikon helteet olisi kiva saada takaisin. Niitä odotellessa...

Halauksin,

10. kesäkuuta 2011

Ajattelin vaan...

ilmoittaa, että hengissä ollaan:-) On tullut pidettyä blogissani pientä hiljaisuutta. Menot, kiireet ja remotti sekä tämä ihana helle on saanut aikani kulumaan muualla kuin koneen ääressä. Tämä viikko onkin vierähtänyt pojan jalkapallokoulussa. Onneksi ensi viikko näyttää menojen suhteen hieman hiljaisemmalta.

Remontista tai oikeastaan maalausurakasta sen verran, että nyt on meidän yläkerran lattiat saanut kokonaisuudessaan valkoisen värin pintaan. Voi sitä ihanaa valonmäärää, mikä väri toi tullessaan. Maalauksesta kuvia myöhemmin.

Ajattelin esitellä teille uudet "kesälopsuttimet", näillä kirmailen kesälaitumilla:-)


Olin saanut hiljaiseloni aikana AnnaO:lta Annala -blogista ihanan tunnustuksen.

You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogi kirjoittajille. Tunnustuksen saajan pitää julkaista 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään pienen selityksen kera ja jakaa tämä tunnustus kolmelle eteenpäin. 

Kiitos AnnaO, palaan tähän tunnustukseen myöhemmin paremmalla ajalla.




Nyt täytyy rientää kentän reunalle kannustamaan pieniä tulevaisuuden jalkapalloilijoita!
Halauksin,

5. toukokuuta 2011

Toipumassa

Viime postauksessa mainitsinkin pojan oksennustaudista! no niinhän siinä sitten kävi, että perheen pienokainen oli ainut, joka tuota kyseistä tautia ei saanut. Onneksi hän säilyi tästä kammottavan hirveästä taudista. Itse tulin kipeäksi heti seuraavana iltana, kun poika oli sairastunut. Sain itseni kuntoon ennen vappua, niin eikös vappu aatoksi sairastanut mieheni. Se niistä vappu suunnitelmista, olimme nimittäin menossa vihdoinkin kahdestaan ulos syömään ja samalla olisimme juhlistaneet ohimenneitä kolmekymppisiäni. Ei auttanut itku, vaan oli peruttava pöytävaraus. No emme jokatapauksessa olisi päässet lähtemään syömään, sillä äitini, jonka luokse lapset olivat menossa yökylään, oli myös sairastunut oksennustautiin yöllä.

Olon ollessa vieläkin vähän heikko, on sisällä vietetty nyt liiankin paljon aikaa. Jotain on ollut pään menoksi keksittävä, ettei ihan laiskistuisi, olenkin järjestellyt/siistinyt kotona paikkoja. Eteisestä olen laittanut sohvapenkin toisaalle ja tuonut kevyemmän tuolin ja pöydän tilalle. Tuolin löysin pari viikkoa sitten ekotorilta. Kuten varmasti arvaatte, niin valkoinen maali pitäisi sutia tuolin pintaan.



Tällä viikolla löysin kirpparilta kolme kappaletta Arabian lautasia koristamaan lautashyllyäni.


Pieni oliivipuu koristaa keittiötämme. Ostin lähikaupasta hintaan 6 € :-) Ei paha, mutta eihän se ole kovin iso. Ehkä se kasvaa siitä!!


Toivotan kaikille tuleville, uusille ja ns. "vanhoille" äideille oikein Hyvää Äitienpäivää!
Itse juhlistan tänä vuonna äitienpäivää kahden lapsen kera:-)

Halauksin,

27. huhtikuuta 2011

Hip hei

Olen täällä taas! Meillä pidettiin koko viime viikko lomaa perheen voimin eli toisinsanoen mies piti talvilomiaan pois. Niin kiirettä lomalla on ollut, ettei koneelle ole ennättänyt. Lomaan kuului mahatautia, Helsingissä shoppailua ja sukulaisissa käyntiä, pihan haravointia, kukkapenkkien kitkemistä, ihania vieraita ja yhdessäoloa. Tänään alkoi taas se ihana arki loman jälkeen ja arvatkaa millä se alkoi? No tietysti oksennustaudilla:-( Daniel on käynyt vessassa koko aamun todella ahkeraan, voi poika parka! On ihan nuutunut oksentelusta. Toivotaan ettei tämä tartu jokaiseen meistä, sillä viikonlopuksi olisi tiedossa kivaa tapahtumaa.


(Näillä herkullisilla banaanileivoksilla ja dallaspullilla herkuttelimme ihanien vieraiden kanssa.)

Oman pihan terassikausikin saatiin viime viikolla käyntiin. Meillä tontti sijaitsee etelärinteellä, joten lämmintä on ollut. Kyllä kahvi maistuukin erilaiselle ulkona kuin sisällä.



Tässä tämä tällä kertaa.
Ai niin, myöhästyneet pääsiäistoivotukset vielä kaikille lukijoilleni! En ehtinyt niitä teille ajoissa toivottamaan.
 Kohta onkin jo vappu. Onneksi simat on jo pullotettu viikonloppua varten, enää puuttuu rosetti leivokset:-) Nyt täytyy rientää pojan avuksi....

Keskiviikko terveisin!