3. joulukuuta 2010

Saanko esitellä...

meidän uuden perheenjäsenemme!
 28.11. klo. 15.05 meille syntyi tyttö.


Kaikki kävi taas todella nopsaa. Olimme aamulla meinattu leipoa äitini ja Danielin kanssa pipareita ja saatiinkin piparkakkutalo taikinasta leikattua, kun sairaala kutsui. Supistuksia tuli aamun aikana ja todella kovia, mutta silti ajattelin, ettei tässä mitään hätää, leivotaan pipareita ja nautitaan 1. adventista. Olimme sairaalassa yhdentoista aikaan ja tyttö syntyi 15.05. Onneksi tällä kertaa ennätin saamaan kipulääkettä, sillä viimeksi sitä en ehtinyt saamaan.

Osastolle päästyä pääsin neljän hengen huoneeseen ihan itsekseni vauvan kanssa. Se oli ihan luksusta. Kätilöiden mukaan on ollut todella hiljaista koko marraskuun ajan. Minun lisäkseni sunnuntaina oli vain yksi äiti. Maanantaina sain seuraa iltapäivästä, kun toinen äiti majoittautui pienen pojan kanssa.

Kotiin pääsimme vauvan kanssa jo tiistai iltapäivästä, ei ne pitkään antanut siellä makailla, vaikka olisin voinut vielä pari päivää siellä viettää. Olihan palvelu siellä erinomaista!


Tässä äidin lapsoset ja onnellinen isoveli.

Ihanaa viikonloppua!

Halauksin,

32 kommenttia:

  1. IHANA!! Hurjan paljon onnea koko perheelle!! =)
    Nauttikaa vauvantuoksusta ja suloisesta pikkuisesta. Juuri aamulla mietin sinua, että olet varmaan vauvelin saanut kun ei ole mitään kuulunut. =)

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuutta! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea ja iloa vielä tätäkin kautta! Kyllä on suloinen tyttö ja mitkä hiukset. Se vauvantuoksuu tulee ihan tänne asti. Nauttikaa olostanne!

    VastaaPoista
  4. Mikä Kaunotar!!!!

    Onnea <3

    Ja sä näytät ihan sikafreesiltä, vaikkakin ilman meikkiä oletkin??

    Onnea..... aikas ihana joulu teille.... =)

    VastaaPoista
  5. Kyllä suloinen♥♥ Onnea koko perheelle♥

    VastaaPoista
  6. Onnittelut uuden perheenjäsen johdosta !

    VastaaPoista
  7. Paljon Onnea pikkuisen prinsessan johdosta :) Johanna

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea!
    Ihanaa,etta kaikki sujui nopeasti.
    Onpa synnarilla ollut hiljaista.
    Muistan,etta yhden lapsen syntyman jalkeen jouduin makoilemaan puolipaivaa kaytavalla,kun ei ollut huonetta vapaana.
    Taalla kylla syntyykin lapsia enemman mita Suomessa...

    VastaaPoista
  9. Onnea koko perheelle! Ihana pikkuneiti sieltä tulla tupsahti :)

    VastaaPoista
  10. Onnea onnea..vauva on suloinen kuin karamelli ja ylpeä isoveikka vierellä.

    VastaaPoista
  11. Ihanaa vaavin tuoksuista arkea teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  12. Ihania uutisia!
    Vaaleanpunaiset onnittelut koko perheelle :)

    VastaaPoista
  13. Ihana tyttö :) Oikein paljon onnea! Itsekkin äitiyslomalla vielä, poika kohta 6kk!

    VastaaPoista
  14. Lämpimät onnittelut pikkuprinsessan johdosta!

    VastaaPoista
  15. Voi miten suloinen! Onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  16. Oi ,ihana uutinen:)
    Onnea koko perheelle ihan hurjan paljon!!!

    VastaaPoista
  17. Hurjan paljon onnea suloisesta prinsessasta. :)

    VastaaPoista
  18. Voi mikä ihanuus, oikein paljon onnea koko teidän perheelle :D

    VastaaPoista
  19. Onnittelut koko perheelle pienokaisen syntymän johdosta, suloinen tyttö ♥

    VastaaPoista
  20. Oi mikä ihana pieni prinsessa! Ihastuttava tumma tukka! Hurjan paljon onnea koko perheelle!
    -kisu-

    VastaaPoista
  21. Voi mikä kaunotar! Onnittelut koko perheelle!
    T:neljänäiti

    VastaaPoista
  22. Oikein paljon ONNEA ihanan pienen prinsessan johdosta koko
    perheelle <3

    VastaaPoista
  23. Lämpimät onnentoivotukset koko perheelle suloisesta tyttärestä! <3

    Ihanaa Joulun odotusta teille!

    VastaaPoista
  24. Iso kiitos ja kumarrus teille kaikille onnen toivotuksista. Koko perheemme kiittää:-)

    Yritän päivittää blogia lähiaikoina. Aika on mennyt vauvan hoidossa ja ihastellessa vauvaa.

    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea kauniista pienokaisesta :)

    VastaaPoista
  26. Onnea hurjasti kauniista tytöstä! <3

    -Päivi-

    VastaaPoista
  27. Suloinen pieni, paljon onnea! :)

    VastaaPoista