Näin aluksi haluan vielä kiittää kaikkia teitä mahtavia kanssasisaria onnitteluista tyttö vauvan syntymästä. Hymyssä suin luimme teidän onnitteluviestejä.
Yritän pikaiseen päivittää blogiani, sillä sain juuri tytön syötettyä ja laitettua nukkumaan.
Viikonloppuna oli paljon erilaisia tapahtumia Mikkelissä. Perjantaina oli lahjojen yö, jolloin keskustan kaupat olivat pidempään auki, jolloin pääsi tuhlaamaan veronpalautusrahoja. Perjantaina ja lauantaina oli markkina humua Ristiinan Wanhassa martassa ja sunnuntaina Kenkäverossa oli perinteinen yö -tapahtuma. Tietysti noissa kaikissa piti käydä nopeaan pistäytymässä.
Wanhasta martasta löysin chocolate -lasikuvun ja lisäksi koukkuja, joista väsäsimme keittiöön uuden naulakon. Naulakkoon pääsi roikkumaan valkoiset tähtikupit.
Kenkäverosta mukaani tarttui Kotiliesi-blogin Wilhelmiinalta ostamani Hyvää Joulua -tyynynpäällinen. Oli ilo tutustua Wilhelmiinaan, hänellä oli aivan ihania käsitöitä tarjolla. Tyynyt pääsi edustamaan työhuoneen sohvaa. Sohvan yläpuolelle laitoin n. 1 metrin halkaisilta olevan paperitähden. Tähti on ostettu pari vuotta sitten Amanda B:stä.
Taidanpa käydä itse hieman pitkäkseen, jotta jaksaa olla virkeä tytön herätessä. Ainiin huomenna muuten tämä rouva viettää 30 v. synttäreitä. Hiljaisissa merkeissä synttärit vietetään, ihan oman perhepiirin kesken.
Rentouttavaa pikku lauantaita!
Halauksin,
Oikein paljon onnea kolmekymppisten johdosta :)
VastaaPoistaOikein paljon Onnea pikku pienokaisen johdosta! Suloinen typykkä! <3 Hieno syntymäpäivä, miehelläni sama.
VastaaPoistaJa onnittelut myös itsellesi huomisen johdosta :)
Voi että, minulta on ihan mennyt ohi tuo että nyt teille on se pikkuinen tyttö syntynyt! Paljon onnea! <3
VastaaPoistaJa kauniita juttuja olet ostanut!
Onnea myös (huomenna)kolmekymppiselle! Tervetuloa kerhoon, niin sanoakseni.. ;)
Onnea täältäkin!
VastaaPoistaOnnittelut vauvasta, synttäreistä ja ihanasta blogista! Ekaa kertaa vierailulla olen :-)
VastaaPoistahei! ihana blogi sinulla! =)ja kuinka suloinen, ihana tyttövauva! paljon onnea ja siunausta!!! t.Laura, uusi lukijasi :)
VastaaPoistaPaljon onnea Elina sinulle! Liittyin blogisi uudeksi seuraajaksi, näyttää aivan ihanalle :) t.Anni
VastaaPoistaps. tuon uuden talon katolta ei sitten kannata lasten antaa laskea liukurilla mäkeä ;)
Nyt virallisesti ollaan kolmekymmentä!!! Apua, mihin se aika on mennyt?
VastaaPoistaKiitos onnitteluista ja tervetuloa uudet lukijat joukkoon.
Anni: en anna laskea mäkeä! Olen itse joskus pienenä omien vanhempien katolta laskenut mäkeä, niin ettei omat vanhemmat nähnyt. Ei mikään hyvä idea, olisi voinut käydä vaikka mitä.
Elina, niin minä tiedän. Juutuin saappaistani teidän hankeen kiinni, ku katolta tultiin vauhdilla alas ;) Hauskoja muistoja... -anni-
VastaaPoistaNyt älysin kuka laittoi viestiä. Kyllä meillä hauskaa oli vaikka ei mitään järkeä koko jutussa:-) Kiva kuulla Anni sinusta ja että olet löytänyt blogi sivuilleni.
VastaaPoistaOnnittelut syntymäpäiväsi johdosta, olet syntynyt hyvänä päivänä, minulla on nimittäin tänään myös synttärit :D
VastaaPoistaKauniita ostoksia ja ihania kuvia ♥
Mukavaa viikon jatkoa!
AnnaO: Kiitos! Oikein paljon onnea myös sinulle:-)
VastaaPoistaPaljon onnea kolmikymppisten johdosta ja suloisesta tytöstä!Sinulla on kaunis blogi!
VastaaPoistaOnnea oikein tuplasti!
VastaaPoistaMukavat löydöt olet myös tehnyt!