18. syyskuuta 2010

Hankintoja ja omenia

Viikolla käväisin pikaiseen lähistöllä olevassa sisustuskaupassa nappaamassa itselleni nämä ihastuttavat Greengaten uuni vuoat. Vuokasettiin kuului kaksi erinkokoista vuokaa.

Lisäksi nappasin itselleni kuusi kappaletta IB Lauresenin jälkiruokakulhoja.


Saimme torstaina pari muovikassillista omenia. Toinen muovikassillinen oli ns. hillo-omenia ja toinen syömäomenia. Hillo-omenista tein tänään muutaman purkillisen omenahilloketta talven varalle ja tietysti vanilijajäätelön pariksi. Tein itse kolmin kertaisen annoksen alla olevan ohjeen mukaan.

Omenahillokkeen ohje:

1 kg omenoita


1 1/2–2 dl vettä

1 kanelitanko

200–250 g hillosokeria
Kuori omenat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Kumoa omenat kattilaan ja lisää vesi. Kun vesihöyryä alkaa muodostua, lisää kanelitanko ja hillosokeri. Sekoita ja anna hilloutua 5–10 minuuttia miedolla lämmöllä.

Purkita valmis hilloke, anna jäähtyä ja säilytä jääkaapissa.


Tietysti omenista piti tehdä herkullinen omenapiirakka. Omenapiirakan ohjeen löysin Kinuskikissan blogista, joka löytyy täältä.


Nyt lähden keittämään kahvit omenapiirakan pariksi, käydä hieman ulkona haukkaamassa raitista ilmaa ja saunan lauteille lämmittelemään. Saunan jälkeen laitan kynttilöitä palamaan ulos ja sisälle, käpertyä sohvan nurkkaa herkuttelemaan lisää omena pirrakkaa ja muitakin herkkuja kynttilän valossa ja hyvän ohjelman parissa.

Herkullista viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Kuullostaapa kerrassaan herkulliselle suunnitelmalle :)
    Herkullisia kahvitteluhetkiä!

    p.s. ihanat nuo vuoat, tykkään!

    VastaaPoista
  2. Oi mitä omppuherkkuja! Ja vuoka on ihana myös :)

    VastaaPoista
  3. Ihania ilta suunnitelmia:-)
    Oikein mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Marianne, Teija ja Arja. Eilinen ilta oli pitkästä aikaa todella rentouttava ja ihana. Pääsin saunomaankin itsekseni, eikä kukaan häirinnyt. Omppupiirakka ohjetta kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos vaan tykkää leipoa. Omppupiirakasta tuli ainakin minun lempparini ylitse muiden.

    VastaaPoista
  5. Ihania ostoksia ♥
    Voi miten herkulliselta hillo ja piirakka näyttää, nami!
    Hyvää alkavaa viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa viikonalkua myös sinulle AnnaO!

    VastaaPoista